sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Currytofu

..ja sobanuudeleita ja kasvissuikaleita.
Ennen kaikkea currylla maustettu tofu. Vihdoin ja viimein sain maun tarttumaan! Ja pysymään matkassa ihan lautaselle asti!
Aiemmin joskus (useaankin otteeseen) olen väittänyt ettei maustamista voi ampua yli. Mausteiden kombinaation voi helpostikin sotkea kehnoksi, mutta hyvää makua harvoin tarttuu ruokaan liikaa... Tämä pätee ennen kaikkea puhuttaessa kasvisruoasta.
Ideologiaa olen ehtinyt jalostaa monta monta kertaa. Nyt se saa pienen lisäyksen: kannattaa panostaa siihen, että maustamisen menetelmä sopii raaka-aineelle.
Esimerkiksi...
1) Tofua..nam. Ulos paketista ja ensin sormenpaksuisiksi viipaleiksi.

***viipaleita kannattaa painella kuiviksi talouspaperilla! maun tarttuminen ja imeytyminen paranee

2) Lopulta noin peukun pään kokoisiksi kuutioiksi..
3) Sillä välin kasvikset: vihreitä papuja kiehumaan, porkkanaa kuorimaveitsellä suikaleiksi, keltaista- ja punaista sipulia puolikuiksi ja paprikaa ohuen ohuiksi mahd.pitkiksi viipaleiksi..
4) Paistamisen aika! Pannu kuumenemaan ja jo kylmään rasva-ainekseen mausteet. Tässä curryä, valkosipulijauhetta, ripaus Garam Masalaa ja chilijauhetta. Rasva kuumaksi ja sitten levyä pienemmälle...
5) Sekaan tofukuutiot. Rauhalliseen tahtiin, lämpöä nostaen pinta kuutioista ruskeaksi. Sivuun odottamaan
6) Tilkka lisää lipidiä pannun pohjalle. Kasvikset paistumaan samaan makumaailmaan..
7) Samaan aikaan Sobanuudelit porisemaan..
..ja loppu onkin lautastamista ja ruokailua.
Vihdoin tofusta löytyi se mitä toivottiinkin! MAKUA ja myls tyylikästä, hieman jopa purtavaa pintaa.

***tulevaisuuteen näinollen siis tofun käyttö-ohjeita:
- valitse tofuksi jokin muu kuin yleisesti hyllystä löytyvä, Aalla alkavan soijavalmiste-merkin tofu
- kuivaa palasia riittävästi, ennen käyttöä
- paistamalla: riittävän pitkään, jotta pinta varmasti ehtii rapeututa
***nyt kun on konsti keksitty, on aika visioida uusia käyttökohteita...

Ei kommentteja: