maanantai 29. huhtikuuta 2013

Melanzanepizza

..eli pizza "alla Norma", mutta nurinkurin. :)
Pitkästä aikaa jotain ihan uudenlaista kokkailua.. Ei pelkkää perinteiden kertausta! jjiiiHuu!

Tässä: tavallaan siis munakoisopizza, mutta "väärinpäin". Munakoiso toimittaa pohjan virkaa ja pizza tulee esille täytteen maussa.

 1) Munakoisokokkaamisen perus alku-ruljanssit! Viipaleiksi ja suolaa pintaan.. 1/2 - 1h "itkettämistä". Talouspaperilla painellen kuivaksi!

***viipaleet kannattaa leikata riittävän, muttei liian ohkaisiksi. ≈ puoli sormea on paras!
 2) Sipaisu valkosipulilla ja chilillä maustettua oliiviöljyä pintaan. Molemmin puolin.

***ihan vain pintaan. Ei tartte saada "kyllästettyä" öljyllä kauttaaltaan.. Varoituksen sanana, meinaan: munakoiso imee itseensä halutessaan hämmentävän määrän oliiviöljyä!
3) Pinta kullan ruskeaksi. Jäähdytys
4) Pellille lomittain asetellen, levyksi/pohjaksi..
 5) Päälle pihvitomaatin viipaleita, mozzarellaa, punasipulisilppua ja tuoretta basilikaa

6) Viimeisiksi vielä loput munakoisoviipaleet ja pienehkö keko juustoraastetta..
7) Tekele uuniin. Ei liian kuumaan, jotta ehtii rauhassa kuivua.. Ensimmäiset 20min @ 150°, viimeiset 10min @ 200°..
..ecco fatto! Salaatti reunaan ja "pizza"viipaleilla makumatkalle saapasmaahan!

***njam. oi namnamnamnman....
***Vegeä aivan fantastisen herkullisella ja tekstuuriltaan mielettömän jännällä tavalla.
***Munakoisoviipaleet toimivat loistavasti piirakanpohjana: makua öljyyn ja sitämyöten viipaleiden pintaan voisi vielä tunnelmoida miltein mihin suuntaan tahansa
***täytteeksi ehkä vielä jotain "ruokaisampaa": salamia? ..papuja? ..nakinpalasia? ..left-over kanaa, suikalelihaa, savulohta...?
***miunmaunmukaan tämä simppeli vege... namnmanmnamnmanmna....

Ei kommentteja: