maanantai 11. heinäkuuta 2011

BBQ-babypork ribsit

Yyyyeehaw! romanttisen-rauhallisen parisuhdeillan illallisruokaa!
...eikun, niin. Ei siis. : )

Deep down south-tyyliin, todelliset Baar-pe-kjuu possunkyljet on kyllä loppujenlopuksi melko sotkusta syötävää. Niiden käsittelyyn ei kannata aikaa tuhlata veitsen ja haarukan kanssa: suoraan vaan paperi toiseen kouraan ja toisella tarrataan sapuskaan.

1) Kokeilu lähti käyntiin keittämällä muutaman-luun-palasiksi leikatut kylkisiivut rauhallisesti pehmosiksi.
Keitinliemi: ensin kuullotettiin reilun kokosiksi paloiksi pilkottua punasipulia ja valkosipulia pannulla, reiluhkossa rasvassa. Sekaan lensi mausteet: mustaapippuria, merisuolaa, lihafondia, sweetchiliä, muutama rosmariininoksa ja laakerinlehti.
Sitten kylkipalaset pannulle ja ENNEN kuin mitään sen kummosempaa paistumista ehti tapahtua > vettä niin että lihapalat peittyivät!
2) Kokonaisuutta keiteltiin raahallisesti, naatiskellen ja lupsakasti ootellen n.1h 45min

Tässävälissä oli ruhtinaallisesti aikaa pilkkoa side dish-kasvikset:
kesäkurpitsaa - hierottiin suolalla ja oliiviöljyllä
porkkanaa - au naturel
valkosipulit - kaks kokonaista puoliksi, pintaan oliiviöljyä ja pippuria (NJAM!)
paprika - au naturel
jättisipuli - folionyyttiin ja pintaan pippurisekotusta ja oliiviöljyä

***jättisipuli jäi ehkäpä hiemanturhan raa-aksi, jäljellä oli hieman liikaa sipulin sitä tiettyä terävyyttä. Uunitusta ehti olla vain n. tunti. Olisi pitänyt antaa pehmetä vielä varmaan 30min. Toisaalta nuo suurehkot sipulinviipaleet oli jäähtyneinä aivan loistavan maukkaita, helposti dippailtavia ja naposteltavia "sipsejä". mmnjam.

 3) jahka nuo lihanpalat on aikansa porisseet, ne nostettiin lautaselle jäähtymään. Pintaan Grill- och Allkryddaa ja smoked paprikaa hieroen. Hetki annetaan vetäytyä/marinoitua/rauhottua foliossa
4) Siitä pannulle paistumaan, muutama munuutti per puoli. Näin hieman paistorapeutta pintaan. Pullasudilla glaseerausta kasaan-keitetyllä-keitinliemellä.
5) Liemen loppu kiehahti kastikkeeksi: porisi kattilassa niin pitkään että jäljellä oli n. 1/5-osa. Sekaan loraus kermaa ja hätäinen suurustus kylmä vesi+maissijauho-kombolla.

Kylkeen vielä salaatti tomaatista, kurkusta, avokadosta ja balsamicosta. Ja pöytään!


.. : ). Poskettoman mukavan ja pitkäksi venyneen slow-cooking hetken päätteeksi saatiinkin aika kohdalleen osunut kokonaisuus. Ribsien liha irtosi loistavasti luusta, pehmeää, maukasta ja jännänmukavaa pureskeltavaa. Uunikasvikset hipoi hyvää onnistumista: etenkin noi BBQ-valkosipulit on upeita!!

*** Kasvisten maustamisessa/marinoimisessa olisi voinut käyttää enemmän aikaa ja tuoda mukaan lisää ulottuvuuksia. Mutta toisaalta miksi? Johan tässä oli makua suunnasta jos toisestakin ja eri sorttisia suutuntumia laidasta laitaan. Ribsien keitinliemen toki voisi myös maustaa useallakin eri tyylillä. Tämä oli ilmeisen perinteinen southern-BBQ.

Kaiken kaikkiaan siis onnistunut annos. Yksi tyyli ja yksi teema tehdä grilli-ribsejä, ilman grilliä. Kauden jälkiruoka: mansikoita ja valkosuklaa-vanilija jäätelöä ja ruokajuomana -07 Crianza... uh, tarvinneko tunnelmointia vielä jatkaa..? Wau.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Nam! Kyllä näyttää kertakaikkisen hyvältä!
tulee nälkä...big fat mama