tiistai 24. toukokuuta 2016

Herkkusienikana

..arjen luksusta.
Toisin sanoen: yksinkertaista, vaivatonta ja hämmentävän herkullista äpöstä, johon raaka-aineet löytyvät melko varmasti mistä tahansa. Tämä ruoka tosiaan valmistuu lähes itsestään.

Yksi mottoni on jo pitkään ollut: food is as good as its ingredients. Eli ruoka on juuri niin hyvää, kuin raaka-aineet, joista se on tehty. Toki kalliitkin ainekset voi valmistaa huonosti, mutta pääsääntöisesti jos kokilla on edes pikkaisen näppituntumaa köökkitouhuihin: mitä paremmat raaka-aineet, sitä parempi lopputulos.

Toisaalta vanhan kansan sanonnan mukaan: poikkeus vahvistaa säännön.

No. Tässä räätti, joka olkoon motto-ajatukseni "poikkeus".
1) Tässä kaikki: kanaa, sipulia, valkosipulia, purkkiherkkusieniä, pahvipurkki-valkoviiniä ja mausteista: suolaa, mustapippuria, oreganoa ja muskottipähkinää. Lisäksi oliiviöljyä, kasvisliemikuutio, kermaa ja kraanavettä.

***purkki-valkkari on köökkituote, jota ei tässä maassa tajuta. Tätä pitäisi ja kannattaisi olla. Esimerkiksi ruokakaupoissa.
2) Kasari hellalle. Levy täysille. Puolikas kasvisliemikuutio ja muutama desi vettä pannuun..
3) Kana hieman pienemmiksi paloiksi ja veteen porisemaan! Palaset saavat keittyä, kunnes tasaisesti valkoisia joka puolelta: vajaa 10 min.

***ällöä valkosta vaahtomöhnää ilmaantuui keitinveden pintaan. Tämän olisi varmaan voinut ehkäistä esim. huuhtomalla/pyyhkimällä limaisen litkun pois kanafileiden pinnalta.
***kasvisliemikuution tilalla sopii mikä vaan: kunhan keitinvedessä on hienoinen suolaisuus.
4) Keitinvesi syrjään. Kookas loraus oliiviöljyä kuumalle pannulle. Samassa sipulit karkeasti pilkottuna!
5) Kunnon paistopinta joka puolelle!
6) Purkkivalkkari ja herkkusienet pataan! Valkoviini saa kiehua lähes kokonaan pois.. pieni tilkka kannattaa jättää :)
7) Oregano ja mustapippuri tässä vaiheessa..
8) Valkkarin haihduttua, purkillinen kermaa matkaan
- Tarvittaessa tilkka vettä lisäksi (jos nesteen volyymi ei miellytä)
- Tarvittaessa pieni koura vehnäjauhoa ripotellen pinnalle - sekoitus (jos tahtoo lopputuloksesta paksumpaa)
9) Kansi päälle. Levyä pienemmälle. Muskottipähkinä mukaan. Rauhallista haudutusta, kunnes tarjoilun aika koittaa.

***uskoisin, että keittoaika voi olla mitä vain 5 min - 15 h. Toisinsanoen: voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen TAI hätäpäissään suoraan pannulta-pöytään.

..lisukkeena basmatiriisiä.

***ok
***vähän pliisu lopputulos: hintsuilin tietysti kerman kanssa. Liikaa vettä. Suola puuttui ja maku muutenkin hieman sateen-harmaa. Hyvä, mutta liian mieto.
***..eli enemmän maustetta: muskottia runsaammin? Tämän tueksi pieni happo, esim sitruunan kuoren siivuja taikka mehut? Tuore rosmariini sopisi aivan varmasti!

Ei kommentteja: