sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Galette

..pinaattia, fetaa ja pehmeäksi kuullotettua yrttisipulisettiä täytteenä.
Galette, eli miunmaunmukaan houkuttelevalta kuulostava otsikko laiskan leipurin piirakalle. Oli miten oli, on tässä katto-otsikko taas mitä upeimmille luomuksille tuonnempana! :)

Käytännössä siis..
1) Rahkavoitaikinaa klöntti: 100g margariinia, puolet yhdestä 250g-rahkapurkista, tilkka vettä ja noin 100g jauhoja. Ripaus suolaa. Tasaiseksi ja jääkaappiin jäähtymään ja jähmettymään..

***keltainen väri tulee maissijauhosta, jota kokonaisuudessa oli noin puolet. Sopi todella hyvin ja toi osansa sekä makuun että rapeuteen!!
2) Jähmettynyt taikina kaulimella levyksi

***huom! muista voidella leivinpaperi esim. pienellä tilkalla oliiviöljyä. Näin piirakka on jopa mahdollista saada irti siitä paistamisen jälkeen.. :)
3) Täyte kyytiin! Pannulle ensin kookas loraus oliiviöljyä. Tähän valkosipulinkynsi ja muutama ripaus kuivattua rosmariinia ja oreganoa maustamaan. Keltasipulisuikaleet kyytiin kuullottumaan kunnes hieman ruskistuvat. Sitten iso, 400g-pussi tuoretta pinaattia mukaan, loraus valkkaria nesteeksi ja kansi päälle! Tsiu tsiu - pinaatti näivettyy kasaan! Muutama sekoitus ja hetki vielä paistamista, jotta kokonaisuus kuivuu..
4) Pinaatti-sipuli pohjan päälle, niin että reunoista jää noin neljä sormenleveyttä yli..
5) Feta muruna pinnalle

***enemmänkin voi "reunaa" jättää, jos haluaa..
6) ..sillä seuraavaksi se taitellaan piirakan "reunoiksi"
7) 200°-uuniin, 20 min ja vielä 150° toiset 20 min. Noin..


Voilá! Tuloksena rapean maukasta herkkua! hihihi.

***monta jännää onnistumaa ja paljon uusia kehittämisideoita!
***takina: toimi oikein hyvin. Yksi-suhde-yhteen-suhde-yhteen eli rahkaa, jauhoa ja margariinia kaikkia jotakuinkin massallisesti saman verran = toimii myös gluteenittomalla jauholla. Mielestäni rahkavoitaikinan ei vaan tartte olla niin "voinen". Mielummin enemmän "rahkainen" :)
***maissijauho toimi hyvin: väri, maku ja rapeus!
***täyte: kunhan riittävän kuivaa, niin kaikki käy. Tämä maistui ja keräsi peukkuja palautteeksi.
***helppous: taikinaplätty leivinpaperille ja uuniin. Ei vuoan tarvetta. Näppärää.

Ei kommentteja: