sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Pannupizza

..vihdoin :)
Tämän tekeminen on ollut mielessä jo siitä saakka kun sain hiiliteräspannun työkaluvalikoimaan. Autenttisempi ohut pohja on aina tuntunut kuitenkin houkuttelevammalta, joten tämä idea on lykkääntynyt.. No nyt!

1) Pohjataikina kuten aina. Ensimmäisen kohotuksen jälkeen plätty oliiviöljyllä ohuesti voidellulle pannulle. Liina päälle ja vielä toinen kohotus :)
2) Tomaattisoosi pohjalle..

***tästä on reseptimaailmassa kova kyseenalaistus: pohjalle vai päällimäiseksi?
***en osaa vielä ottaa kantaa.. Tein kuten tekisin, miunmaunmukaan.
3) Täytettä kyytiin: rapeaksi paahdettua pekonikuutiota ja karamellisoitua keltasipulia..
4) ..paprikaa, lisää sipulia ja pieni pärkä purjoa.

5) ..Uunissa paahdettua munakoisoa ja herkkusientä.

***pinnassa oli maustettu oliiviöljy: muscovadoa, srirachaa, nestesavua ja timjamia.
6) Tuhdisti juustoa pintaan
7) Alimmalle tasolle, kuumaan uuniin. 225° ainakin!
***reunoista näkee parhaiten, milloin kokonaisuus on kypsä.
Ok.

***hmm.
***Kyllä. Hyvää. Todella hyvää, mutta...

***soosi päälle. Ehdottomasti. Soosi päälle jotta täyte pysyisi mehevänä pohjalle saakka! ..ja enemmän soosia!!
***kuumempi uuni. Pohja voisi olla vielä rapeampi, jos pannu kuumenisi altapäin kunnolla. Vaihtoehtoisesti joko VAIN uunin alalämpö päälle tai sitten pannu liedellä ensin lämpöiseksi...?
***uusi koitos on edessä.

Ei kommentteja: