tiistai 1. huhtikuuta 2014

Uuniherkkusienet ja räjähtänyt munakoiso

..eli muutama nopea muistiinpano lähimenneisyyden kömmähdyksistä. Näistä aina oppii niin valtavasti - toivottavasti. Tarvitsee vain ensikerran tullessa muistaa oppimansa...
***ensimmäinen muistutus koskee tulevaa kesä- ja grilliruokakautta: homejuustotäytteiset herkkusienet kannattaa säästää kesän grillailuihin. Ne EIVÄT ole sama ruokalaji talviaikaan kotiuunissa tehtyinä..
***..ellei muista muutamaa elintärkeää osa-aluetta.
***UUNITUS-aika ja LÄMPÖTILA: y.o. pallukoille sattui klassinen unohdus.. 200°-uuni sammutettiin, ehkä noin kolmen vartin päästä siitä muistin että tarjottava oli vielä sen uumenissa. Lopputulos oli nihkeän-nahkeaa, pinnasta jo kuivunutta herkkusientä. Ei pehmeää mehukkuutta, niinkuin toivottiin.. Eli: riittävän kuumaan uuniin, riittävän lyhyeksi aikaa. Parhaimmillaan voisi toisenpuolen pinnan paistaa pannulla?
***..ja pekonia. Sitä ympärille -> pikaisesti kuumalla pannulla ympäriinsa -> uuniin.
***munakoison kypsennys uunissa. Tässä keittiössä tätä on tehty tuhottoman monta kertaa - eikä kertaakaan ole käynyt näin. :)
***Baba Ganoush oli taasen tekeillä. Uuni 200°-asteessa ja möhkäle viihtynyt siellä jo hyvän tovin, n.45 min.. Ehdin aloitella muiden osasten valmistelua. Blenderi esiin..mausteet valmiiksi.. kunnes yht'äkkiä BUM! - ..eikös se ollut uunin munakoiso, jonka kuoret olivat riekaleina pohjalla - ihan kuin kuivaa pahvia - ja munakoison sisus kiinni-palaneena ympäriinsä pitkin uunin sisäreunoja.
***opetuksena VARMUUDEN VUOKSI tulevia kertoja varten: muutama pieni reikä, haarukalla tai veitsen kärjellä, munakoison pintaan ENNEN uunitusta..

Ei kommentteja: