sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Revittyä kanaa, "shredded chicken"

..eli nyhtökanaa.
Revitty kuulostaa miunmaunmukaan houkuttelevammalta.
"Nyhtö"-sitäsuntätä ja mitäsunsattuu. Näitä on nykyään joka lähtöön. :)
Hyvä niin, sillä kyseisen kypsennystyyli ei vielä välttämättä tarkoita mitään. "Nyhtö" on näinollen siis vain yksi konsti lisää tunnelmoida valmistustapoja!
1) Uuni 125°-asteeseen odotelemaan
2) Vuoan pohjalle loraus rasva-ainetta. Kyytiin maustesekoitus: hienoksi silputtu punainen ja valkoinen sipuli. Tomaatti. Loraus chiliketsuppia. Tilkka nestesavua ja soijaa. Chiliä, oreganoa, ja mustapippuria.
3) Soosiaineet sekaisin, fileet kyytiin. Vieri viereen, pari kertaa pyöritellen.
4) Vettä vuokaan juuri ja juuri niin paljon, että fileiden pinta peittyy..
5) Vuoka uuniin. Kerran tai kaksi kypsennyksen aikana kannattaa viipaleita käännellä.
6) Kokonais-uunitus-aika n. 3-4h.

***mitä enemmän sitä enemmän (makua, pehmeyttä, tunnelmaa, tekstuuria...kaikkea:)
7) Uunituksen jälkeen fileet lautaselle. Haarukalla repien suikaleiksi!
8) Kastikeainekset pieneen kattilaan ja liedelle! Ylimäärä nesteestä kiehutellen pois. Kana sekaan. Nopsasti pyöritellen vielä makuainesta lihan ympärille!
Tarjolle!
..esimerkin omaisesti sämpylöiden välissä.

***herkkua tällainen olisi myös vaikkapa uuniperunan ohessa, paistetun "deep-down-south" riisin kanssa, hodarissa..
***makuamakuamakua.
***Tässä hieman turhan paljon "punaisia" makuja miunmaunmukaan (tomaattia, chiliä). Mustapippuri, rosmariini, sinappi, curry...?
***kunnon, isoja koipireisi-paloja tai niitä nahallisia rintaleikkeitä -> isosti enemmän, parempaa makua! (nahat syrjään uunituksen lopussa, ennen "repimistä"!)

Ei kommentteja: